"Kaiken elämän synnyn ja jatkumisen edellytys on valo.
Auringonvalo.
Ilman sitä ei valoa tuotettaisi ydinvoimalassakaan."
(Lauri Nykopp)
Valokuvaaja Lauri Nykoppin (synt. 1957) VALO Karttuunselkä -sarjan suurikokoiset teokset ovat syntyneet seitsemän vuoden kuvaushankkeen tuloksena taiteilijan kotipihalla Puulaveden rannassa Itä-Suomessa. Karttuunselän maisema on tallentunut kuvaajan filmille samalla rajauksella samasta paikasta lukuisin eri vuorokauden ja vuodenaikoihin.
Nykopp kuvaa työskentelytapaansa pikemminkin maalaamiseksi kuin kuvaamiseksi ja kutsuu teoksiaan abstrakteiksi maalauksiksi, joissa pääosassa on valon, värin ja muotojen uskomaton rikkaus. Kääntämällä horisontin pystyyn Nykopp pyrkii "avaamaan katsojan havaitsemisen ovet".
"Aktiivin en havainnointimme on paljon vähemmän kuin mitä pystyisimme havaitsemaan. Ja siitäkin aivomme lokeroivat kaiken minkä voivat valmiisiin muotteihin. Niin vain ihmisaivot -meidän jokaisen toimivat. Ja siten valtavan paljon jää kokematta. Joko ei edes havaita, tai havainto loksahtaa johonkin valmiiseen malliin. Aivojen rajallinen kapasiteetti menee rutiineihin ja tärkeämmäksi opittuun. En minä sano, etteivätkö tärkeitä olisi vaikka ihmissuhdeongelmat, tai poliitikkojen erehdykset Turussa ja Irakissa, joista paljon taidetta ja lööppejä tehdään. Minä vaan sanon sanani ja kävelen, hiljaa, pois, niin kuin runoilijani Gunnar Björling."
Näyttelyn yhteydessä julkistetaan VALO -sarjasta samanniminen käsinpainettu kirja. Teos sisältää myös Lauri Nykoppin runoelman "Ajattelua valosta" sekä Asko Mäkelän esseen "Yhteinen piste".
Lauri Nykoppin teoksia on viimeksi nähty Turussa 2006 Galleria Titanikissa pidetyssä yksityisnäyttelyssä Seeing. Paraikaa hänen Illuusio -sarjansa on esillä Kairo Biennalessa Egyptissä ja vielä myöhemmin tänä vuonna Valo- ja Illuusio -sarjan teoksiin voi tutustua hänen yksityisnäyttelyssään Pariisissa.
Lisätietoja:
Lauri Nykopp, puh. 040 500 3228, lauri@laurinykopp.com
Valokuvakeskus Peri; Merja Pylkkänen, puh. 044 - 078 0801, merja.pylkkanen@peri.fi
Lehdistökuvat: www.peri.fi/ tiedotus
press.laurinykopp.com/VALO