As Oy Marskinpuisto, Oulu

As Oy Marskinpuisto
Oulu, Suomi

Kun tilaa työmaalla ei ole neliömetriäkään eikä aikaa päivääkään liikaa, tarvitaan kehittyneitä järjestelmiä ja huolellista ennakkosuunnittelua. Tämä pätee myös asuinkerrostalon paikallavalurunkoon ja sen muotittamiseen. Oulun keskustaan nouseva 12-kerroksinen As Oy Marskinpuisto on tästä elävä esimerkki.

Oulun kaupunki on pysynyt kasvuhakuisena senkin jälkeen, kun mobiiliteollisuuden murros koetteli sen elinkeinorakennetta. Uutta yritystoimintaa työpaikkoineen ja sen mukana asuntojen tarvetta riittää. Nyt rakennetaan myös ydinkeskustaan, mikä tuo asuntoja rakentaville työmaille toisenlaisia haasteita kuin väljempiin maisemiin rakennettaessa.

Kohdetta KVR-urakkana rakentavan Lehto Asunnot Oy:n vastaava mestari Jorma Manninen kertoo logistiikan hallinnan ja näin ollen myös täsmällisten toimitusten korostuvan tällä työmaalla.

”Tämä pätee niin muottikalustoon kuin kaikkiin muihinkin toimituksiin. Muottijärjestelmät olemme tottuneet kymmenen vuoden ajan hankkimaan PERI:ltä monista syistä, joista yksi on toimitusvarmuus”, hän sanoo.

Toimitusten täsmällisyys korostuu, koska Mannisen mukaan varastointitilaa ei ole lainkaan. Siksi muottikaluston on pitänyt saapua ja se on myös saapunut päivälleen oikeaan aikaan ja suoraan siihen osaan työmaata, missä sitä kulloinkin tarvitaan. Tilauksia on luonnollisesti edeltänyt muottisuunnittelu, johon PERI on totuttuun tapaan tuonut oman tärkeän panoksensa.

”Meillä on täällä käytössä varsin laaja sortimentti holvi-, parveke- ja seinäjärjestelmiä. Ne ovat työryhmillemme tuttuja, mutta silti on täysin korvaamaton lisäetu se, että muottisuunnitelmat tulevat muottien toimittajalta”, Manninen kiittelee.

 

Tiukka etenemistahti pitkällä kokemuksella

Vastaava mestari Mannisen sanojen painoarvo on erityisen suuri, sillä työmaajohtokokemusta hänelle on kertynyt 37 vuoden ajalta. Kun hän lisäksi ennen tätä toimi kirvesmiehenä kahdeksan vuoden ajan, on jokseenkin selvää, mitä hän muoteilta ja muottijärjestelmiltä toivoo – ja vaatii.

As Oy Marskinpuiston työmaalla valmistuu ensi vuoden jouluun mennessä 148 asuntoa. Jotta tähän tavoitteeseen päästään, runkotöiden on edettävä täsmälleen laskettuun tahtiin. Aivan työmaan alussa yhden kerroksen runko valmistui Mannisen mukaan runsaassa kahdessa viikossa, sittemmin on päästy noin kymmeneen päivään per kerros.

”Alussa oli välttämätöntä valmistelu- ja kokoamistyötä – eli sen jälkeen kun saimme sovitusti kaiken työmaalle niin valmiina kuin on mahdollista ja järkevää. Koska järjestelmä on tuttu, pääsimme pian erittäin nopeaan etenemisvauhtiin. Tämä on luonnollisesti myös riippuvaista täsmällisistä betonitoimituksista, mikä sekin on toteutunut.”

Kuhunkin paikallavalettavaan rakenneosaan on tälläkin työmaalla löytynyt PERI:n tuotteistosta optimaalinen ratkaisu. Esimerkiksi parvekkeiden tuennassa on käytetty MULTIPROP-tukitornia, joka on tarpeen Marskinpuiston kerrostaloon valitussa pilarittomassa, Schöck-parveke-elementtiratkaisussa.

”PERI:n tekninen tuki oli tässäkin tapauksessa käytettävissämme koko ajan. Se on tärkeä asia silloinkin, kun on pitkä kokemus työmailta”, Manninen kertoo.

Teksti: Vesa Tompuri

 

Pääurakoitsija
Lehto Asunnot Oy

 

 

Sijainti
Kategoria
Kerrostalot ja toimistorakennukset

Kuvia projektista

Kuvissa näytetään työmaan senhetkinen työvaihe, joten yksityiskohdat tuennoissa, muottisiteissä yms. saattavat olla vielä keskeneräisiä.

  • Kuhunkin paikallavalettavaan rakenneosaan löytyi PERI:n tuotteistosta optimaalinen ratkaisu. Esimerkiksi parvekkeiden tuennassa on käytetty MULTIPROP-tukitornia.
    Kuhunkin paikallavalettavaan rakenneosaan löytyi PERI:n tuotteistosta optimaalinen ratkaisu. Esimerkiksi parvekkeiden tuennassa on käytetty MULTIPROP-tukitornia.
  • Marskinpuisto nousee 12 kerroksen korkeuteen aivan Oulun keskustassa.
    Marskinpuisto nousee 12 kerroksen korkeuteen aivan Oulun keskustassa.
  • PERI MXH-lämmitettävä järjestelmä toimi muottiratkaisuna paikallavaluseinissä.
    PERI MXH-lämmitettävä järjestelmä toimi muottiratkaisuna paikallavaluseinissä.
  • Holveissa PERI-ratkaisuna toimi perinteisempi MULTIFLEX-järjestelmä.
    Holveissa PERI-ratkaisuna toimi perinteisempi MULTIFLEX-järjestelmä.
  • MULTIPROP-tukitornit toimivat parveketuennoissa.
    MULTIPROP-tukitornit toimivat parveketuennoissa.
  • As Oy Marskinpuisto, Oulu
    Marskinpuiston rakennusvaihe keväällä 2020.
  • As Oy Marskinpuisto, Oulu
    Marskinpuisto on saavuttanut 12 kerroksen korkeutensa maaliskuussa 2020.
  • As Oy Marskinpuisto, Oulu; PERI
    PERI tarjosi tähänkin projektiin optimaalisen ratkaisun sen kuhunkin vaiheeseen: MAXIMO-järjestelmä sekä lämmitettävä MXH-järjestelmä toimi seinien paikallavaluissa.
  • As Oy Marskinpuisto, Oulu
    Optimaalinen PERI-ratkaisu: MULTIPROP-järjestelmä parveketuentoihin ja MULTIFLEX-järjestelmä holveihin.

Projektissa käytetyt tuotteet

As Oy Marskinpuisto, Oulu
As Oy Marskinpuisto, Oulu