Kalasataman työmaamonttu rakenteilla olevine holveineen, kiipeävine muotteineen ja korkeuksissa viilettävine metrojunineen on vaikuttava näky.

REDI Kalasatama
Helsinki, Suomi

Suomen suurin kaupunkirakentamiskohde rakentuu täyttä vauhtia. Paikallavalukohteenakin Kalasatama on vaikuttava. Vuonna 2016 töiden painopiste on 40 metriä korkeissa paikallavaluholveissa, tulevien asuinrakennusten kantavissa rungoissa. Töiden edettyä pidemmälle korkeimmat holvit nousevat peräti 130 metriin.

Kun meren rantaan Helsingin ydinkeskustan tuntumaan rakentuu täysin uusi asuinalue 21 000 ihmiselle, on helppo ymmärtää työmaan haasteet kokeneellekin rakentajalle. Kun työmaan suureen kokoon lisää realistisen rajoja hipovan aikataulun, ymmärtää projektin poikkeuksellisen vaativuuden.

”Kaiken yhteensovittaminen vaatii kyllä paljon mietintää”, sanoo REDI:ksi ristityn kohteen kokenut työmaapäällikkö Jukka Nikkola SRV Rakennus Oy:stä.

Nikkola luotsaa tiimiään ja luottokumppaniyritystensä tiimejä tavalla, jonka toimivuudesta on runsaasti vahvaa näyttöä jo Kampin keskuksen, Flamingon ja Musiikkitalon työmailta. Vaikka kaikki nämä kohteet ovat keskenään erilaisia, niitä yhdistää se, että luotettaviksi ja osaaviksi todetut yhteistyökumppanit ja tiimiläiset ovat seuranneet mukana työmaalta toiselle.

”On mieluisaa todeta, että palveluksemme ovat usein kelvanneet näissä edellämainituissa merkkikohteissa. Itsestään selvää se ei ollut, vaan aina on pitänyt lunastaa paikkansa rehdissä kisassa”, kertoo Muottityönjohtaja Vesa Laine Rakennusliike Sierak Oy:stä, joka myös Kalasataman käynnissä olevassa rakennusvaiheessa vastaa paikallavalurakenteista muotituksineen, raudoituksineen ja valuineen.

Toimivan kumppanuusketjun seuraaviin lenkkeihin kuuluu PERI, jonka yhteistyö Sierakin kanssa täyttää tänä vuonna yhtä monta vuotta kuin Kampin keskus.

”On äärimmäisen tärkeää etenkin tällaisessa aikataulullisesti tiukassa suurhankkeessa, että voi luottaa muottitoimittajan osaamiseen ja aikataulujen pitävyyteen”, Vesa Laine toteaa.

Vaativat muotitukset turvallisesti  

Muottitoimittajan on kyettävä Kalasataman kaltaisessa vaativassa hankkeessa tekemään erittäin tiivistä yhteistyötä sekä urakoitsijan että kohteen rakennesuunnittelijan kanssa. Koska kohde toteutetaan projektinjohtourakkana, toteutussuunnitelmat tarkentuvat vähitellen töiden edetessä.

”Tässä hankkeessa on olennainen etu, että on oma työpiste työmaalla, koska näin pysyy koko ajan tasalla töiden ja rakennesuunnitelmien kulloisestakin vaiheesta. Samalla on kumppaneille hyödyksi, kun he saavat käyttöönsä muottisuunnitelmien uusimmat versiot. Tarkennamme muottikuvia rakennesuunnittelijan ja työmaan toivomien ratkaisujen mukaan. Toisinkin päin homma pelaa, eli me voimme ehdottaa työsaumoja muottitöiden kannalta mielekkäimpiin paikkoihin. Se on osa kokonaisuuden optimointia”, kertoo PERI Suomi Ltd Oy:ssä Kalasataman muottisuunnittelusta vastaava Antti Repo.

Kertavalukorkeus holvien seinissä on Kalasataman tämänhetkisessä urakassa 4,5 metriä. Seinämuottien kokonaispinta-ala on tässä vaiheessa noin 3000 m2, minkä lisäksi muottitoimitukseen kuuluu 50 työtasoa. Pilarit valetaan 12 metrin korkuisina kertavaluina.

”Kohde on teknisesti ja aikataulultaan poikkeuksellisen vaativa. Laadun ja toimitusten täsmällisyyden lisäksi on kolmaskin asia, josta emme tingi tuumaakaan: työturvallisuus. Se on meillä aina ykkösasioita sekä Suomessa että konsernitasolla”, Antti Repo toteaa.

Teksti: Vesa Tompuri

Pääurakoitsija
SRV Rakennus Oy

Paikallavalu-urakoitsija
Rakennusliike Sierak Oy

Sijainti
Kategoria
Kerrostalot ja toimistorakennukset

Kuvia projektista

Kuvissa näytetään työmaan senhetkinen työvaihe, joten yksityiskohdat tuennoissa, muottisiteissä yms. saattavat olla vielä keskeneräisiä.

  • Yhdeltä puolelta sidottava MAXIMO-seinämuotti on omiaan ahtaissa paikoissa.
    Yhdeltä puolelta sidottava MAXIMO-seinämuotti on omiaan ahtaissa paikoissa.
  • Kalasataman työmaamonttu rakenteilla olevine holveineen, kiipeävine muotteineen ja korkeuksissa viilettävine metrojunineen on vaikuttava näky.
    Kalasataman työmaamonttu rakenteilla olevine holveineen, kiipeävine muotteineen ja korkeuksissa viilettävine metrojunineen on vaikuttava näky.
  • PERI CB 240 -kiipeämiskonsolit nousevat korkeuksiinsa Kalasatamassa.
    PERI CB 240 -kiipeämiskonsolit nousevat korkeuksiinsa Kalasatamassa.
  • Redi rakentuu metroaseman viereen Itäväylän tuntumaan - rakentaminen alkoi Itäväylän eteläpuolelta.
    Redi rakentuu metroaseman viereen Itäväylän tuntumaan - rakentaminen alkoi Itäväylän eteläpuolelta.
  • PERI CB-kiipeämiskonsoli takaa turvalliset työskentelyolosuhteet seinämuottien kanssa kaikissa korkeuksissa.
    PERI CB-kiipeämiskonsoli takaa turvalliset työskentelyolosuhteet seinämuottien kanssa kaikissa korkeuksissa.
  • Vapaapudotussimulaattori FÖÖNI valmistuu REDI:n elämyskeskukseen MAXIMO-järjestelmällä.
    Vapaapudotussimulaattori FÖÖNI valmistuu REDI:n elämyskeskukseen MAXIMO-järjestelmällä.
  • Ensimmäinen tornitalo, Majakka, rakentuu kiipeävän RCS-järjestelmän avulla.
    Ensimmäinen tornitalo, Majakka, rakentuu kiipeävän RCS-järjestelmän avulla.
Rakennusliike Sierak Oy
Rakennusliike Sierak Oy
Vesa Laine
Muottityönjohtaja, Rakennusliike Sierak Oy
”On äärimmäisen tärkeää etenkin tällaisessa aikataulullisesti tiukassa suurhankkeessa, että voi luottaa muottitoimittajan osaamiseen ja aikataulujen pitävyyteen."

Projektissa käytetyt tuotteet

Kalasataman työmaamonttu rakenteilla olevine holveineen, kiipeävine muotteineen ja korkeuksissa viilettävine metrojunineen on vaikuttava näky.
Kalasataman työmaamonttu rakenteilla olevine holveineen, kiipeävine muotteineen ja korkeuksissa viilettävine metrojunineen on vaikuttava näky.