You are on PERI's international website. Click here to switch to PERI USA. Click here to view all PERI websites.

Uusi Lippulaiva, Espoo

Projektitiedot

Yhteystiedot: Espoo, Suomi

Espooseen on rakenteilla Uusi Lippulaiva -kauppakeskus, joka korvaa puretun vanhan Lippulaivan. Lähes 200 miljoonan euron hanke on myös vaativa paikallavalukohde, jonka runkotöissä hyödynnetään PERI:n kiipeävää muottijärjestelmää.

Kiipeävät muottijärjestelmät ovat yleistyneet Suomessa erityisesti tällä vuosituhannella, mikä on pitkälti PERI-konsernin tuotekehitystoiminnan ansiota. Aiemmin korkeat valut toteutettiin pääsääntöisesti liukuvalutekniikalla, jonka käyttö on vähentynyt voimakkaasti. Uuden Lippulaivan runkoa suunniteltaessa kiipeävä, seinämuotista ja muottiin integroidusta työtasosta koostuva järjestelmä oli selkeä valinta.

”Rakennesuunnittelijalta tuli jäykistävien hissikuilujen ja porrashuoneiden geometria. Meidän tehtävämme puolestaan oli suunnitella vaakasaumojen paikat niin, että valukorkeudet ovat optimaaliset”, kertoo projektipäällikkö Antti Repo PERI Suomi Ltd Oy:ltä.

Repo pitää tätä vakiintunutta työnjakoa mielekkäänä, koska näin työmaa saa riittävän täsmälliset toteutussuunnitelmat ja voi keskittyä omaan työhönsä tehokkaasti. Runkotöissä vastaavana urakoitsijana Uuden Lippulaivan työmaalla toimivan Rakennusliike Sierak Oy:n kanssa tehtävästä yhteistyöstä Antti Revolla on PERI Suomen riveissä yli kymmenen vuoden henkilökohtainen kokemus.

”Tämä projekti on meidän näkökulmastamme epätavallisen mittava. Harvalla työmaalla seinämuottipintojen kokonaisala nousee 3000 neliömetriin. MAXIMO-seinämuotit muodostavat integroidun kokonaisuuden CB 240 -kiipeämiskonsolien kanssa. Viimeksi mainittuja tarvitaan vuoden päivät kestävien runkotöiden aikana noin 80 eli 40 työtasoa”, Repo kertoo.

MAXIMO-seinämuottien ja CB 240 -konsolien lisäksi työmaalla on sovellettu BR-siltapalkkitekniikkaa. Siltapalkkeja on työmaalla noin 60 – kaksi kunkin noin 30 kuilun sisäpuolisessa työtasossa. 

Pinnan laatu uudella tasolla

Paikallavalu-urakoitsijoiden kärkikastiin kuuluva Sierak aloitti työt Uuden Lippulaivan työmaalla sydäntalven 2019 aikaan ja jatkaa niitä vuoden 2020 alkuun. Uusi Lippulaiva valmistuu hyvissä ajoin ennen kuin Länsimetron läntinen puolisko avataan liikenteelle.

Uusi Lippulaiva rakentuu Espoonlahden tulevan metroaseman päälle. Metroaseman paikallavalurunko oli kuitenkin jo valmis, ja se on vaikuttanut kauppakeskuksen rungon suunnitteluun. Metron hissi- ja porraskuilut jatkuvat kauppakeskuksen jäykistävänä runkona. Tarkkaan ottaen metroaseman itäinen puolikas on toteutettu elementtirakenteisena ja läntinen puolikas paikallavaluna.

”Meidän urakkamme liittyy nimenomaan tähän läntiseen puolikkaaseen: alapuolisen paikallavalurungon jatkamiseen kauppakeskuksen tasossa. Olemme hyvin sovitussa aikataulussa”, kertoo muun muassa muottitekniikasta työmaalla vastaava työnjohtaja Vesa Laine Sierakilta.

Laine pitää kiipeävää muottijärjestelmää ehdottoman järkevänä ratkaisuna tässä kohteessa. PERI:n järjestelmän avulla betonipinnan laatu saadaan kerralla riittävän tasaiseksi ja pinnan toleranssit näin kuriin.

”Työläs hiontavaihe jää pois. Lisäksi raudoitus on tässä kohteessa siinä määrin järeää, että muilla menetelmillä rakenteen toteutus olisi vaikeaa”, Laine perustelee.

Hän pitää tärkeänä etuna myös sitä, että PERI:n kiipeävää järjestelmää käytettäessä koko täyttä valukorkeutta ei tarvitse tehdä kerralla loppuun. Se on iso asia valuryhmien näkökulmasta, koska kertavalu tietäisi maksimissaan 36 metrin korkeuteen nousevilla jäykistävillä kuiluilla vuorokausien kestoista kolmivuorotyötä.

Uuden Lippulaivan runkotyöt jatkuvat noin vuoden ajan. Viimeistään silloin päävetovastuu siirtyy työmaalla Sierakilta talotekniikasta ja koko jäljellä olevasta kokonaisuudesta vastaavalle pääurakoitsijalle.

Teksti: Vesa Tompuri

Vaatimukset

  • Ratkaisut maks. 36 metriä korkeiden kuilujen valuun
    • Optimaaliset valukorkeudet kiipeilyjärjestelmillä
  • Ratkaisut kuilujen sisäpuoleisiin työtasoihin
  • Hyvä ja tasainen betonipinnan laatu

Asiakas

Pääurakoitsija
Rakennusliike Sierak Oy

Vesa Laine
Vastaava työnjohtaja

Kiipeävä CB 240 -järjestelmä yhdessä MAXIMO-seinämuotin kanssa on ehdottoman järkevä tässä kohteessa. Betonipinnan laatu saadaan riittävän tasaiseksi ja työläs hiontavaihe jää pois. Lisäksi raudoitus on tässä kohteessa siinä määrin järeää, että muilla menetelmillä rakenteen toteutus olisi vaikeaa.

PERI-ratkaisu

Kuilut kiivettiin CB 240 -järjestelmällä yhdessä MAXIMO-seinämuottien kanssa. CB 240 -konsolit takaavat turvallisen ja joustavan työskentelyn suurissakin korkeuksissa. MAXIMO-järjestelmällä betonipinnan laatu on poikkeuksetta laadukas. 

BR-siltapalkit sovellettiin älykkäillä suunnitteluratkaisuilla kuilun sisäpuoleisiin työtasoihin.

Projektissa käytetyt PERI-järjestelmät